Feminismi ja kuviokellunta

Kohderyhmä: feministisistä teksteistä kiinnostuneille

Juhannusseurueessani tuli puheeksi manspreading – kaikille läsnä olleille termi ei ollut viimeaikaisesta medianäkyvyydestä huolimatta tuttu. Manspreading viittaa miesten (yleistettynä, joo, ei pitäisi) tapaan levitellä istuessaan reisiään penkin rajaaman tilan ulkopuolelle. Näen termin allegorisena: fyysisen tilan valtaamisen lisäksi on myös henkistä tilan viemistä (esim. mansplaining viittaa juuri tähän). Yksinkertaistettuna kyse on vallankäytöstä: tilan antamisesta ja ottamisesta sen kaikissa muodoissa. Katse ei ole tässä kohdistettu niinkään yksittäisten henkilöiden tapaan olla, vaan yhteiskunnallisesti rakentuneisiin toiminnallisiin normeihin, joita opimme käyttämään enemmän tai vähemmän. Jos itse termi ärsyttää, suosittelen kääntämään asian ympäri: esimerkiksi naistaiteilija ja naisministeri –sanoihin törmää edelleen tämän tästä.

Satubaletin oppilaat levittävät kädet sivuille, pyörähtävät ympäri ja tarkistavat, etteivät törmää toisiin. Vähän vanhemmat tanssijat on opetettu poistumaan diagonaalin hyppysarjojen jälkeen perässä tulevien alta. Teinit hallitsevat kevätjuhlaesityksissä jo monimutkaisten muodostelmien läpi kulkemisen. Tanssitunnilla harjoitellaan tilan hahmottamista ja käyttöä joka hetkellä muiden asioiden lomassa. Harva useamman tanssijan koreografia onnistuu, jos esiintyjät eivät osaa toimia ryhmänä. Toisten tilan huomioiminen, toisille tilan antaminen ja oman tilan ottaminen liittyvät koreografiassa yhteisen edun tavoitteluun – koherentin teoksen esittämiseen.

Aikamme yksilökeskeinen suorituskulttuuri ei sen sijaan tue tilan hahmottamiseen kasvamista. Toimimalla pääasiassa omaa etuaan ajatellen on tuurilla mahdollista saavuttaa parempi (lue taloudellisesti turvatumpi) henkilökohtainen elämä. Amerikkalainen unelma on globaali ilmiö.

Ympyrä sulkeutuu manspreadingiin. Henkilöt, jotka eivät osaa tarkkailla toisten tilan käyttöä sortuvat herkimmin tilan valtaamiseen vieden sitä muilta. Tätä taitoa edistää individualistinen ja suorituskeskeinen harrastus- ja työkulttuuri. Minä-kuplasta tulisi osata laskeutua me-tasolle. Me ei tässä ole ’mää ja jätkät’ vaan kaikki muutkin yhteiskunnan vähemmistöihin kuuluvat henkilöt. Tätä muutosta odotellessa suosittelen kiinnittämään katsetta toiminnan rakenteisiin: kuka toimii (esim. mies istuu bussissa), kenen puolesta toimii (vain itsensä), kenen intressejä toiminta ajaa (vain omiaan), kuinka toiminta ottaa vähemmistöt huomioon (heikosti)? Uskon että, jos olisimme yhteisönä näistä asioista tietoisempia, kykenisimme yksilötasollakin välttämään toisten varpaiden tallomista ja tekisimme mahdollisesti enemmän yhteistä etua ajavia päätöksiä.

Epävirallinen tutkimusehdotus: kävele kadulla ensin niin, että väistät kaikki vastaantulijat, ja sen jälkeen niin, ettet väistä ketään. Tarkastele, kuka reagoi ja millä tavalla, onko tulos mahdollisesti sukupuoleen, ikään tai ulkoasuun sidottu? Ota huomioon oma sukupuolesi, ikäsi ja ulkomuotosi vastaantulijoiden reaktioiden tulkinnassa. Huom. tehtävän toinen osa vaatii merkittävää fyysistä rohkeutta. Oman kokeiluni tulos oli linjassa ennakko-oletusteni kanssa.

Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.