House-taitelijuudesta ja modulaarisen syntetisaattorin rakentelusta

Pari vuotta sitten innostuin elektronisten äänilaitteiden rakentelusta ja aloin rakentamaan itselleni modulaarista syntetisaattoria. Modulaarisynteesin myötä tutustuin myöhemmin videosynteesiin, jossa videokuvaa piirretään sähköisellä jännitteellä. Periaate on suunnilleen sama kuin äänisynteesissäkin. Laitteet voidaan myös kytkeä toisiinsa eli ääni voi vaikuttua kuvasta ja kuva äänestä. Tämä ajatus vuorovaikutuksesta on minulle mieluinen. Laitteet voidaan kytkeä myös vuorovaikutussuhteeseen itsensä kanssa. Äänen kohdalla puhutaan generatiivisesta musiikista. Musiikista joka säveltää itse itseään.

Syntetisaattori on toki vain hyvin yksinkertainen kone. Se osaa improvisoida vain sille annetuilla parametreilla ja siihen ohjelmoidulla yksinkertaisella logiikalla. Syntetisaattori ei kuule itseään tai tiedä mitään kauneudesta. Se pyörii tunnollisesti takaisinkytkentöjen muodostamissa äänellisissä ja rakenteellisessa silmukoissa. Tämä laukaisee tuon ja näiden kahden jännitteen summa vaikuttaa tuon ensimmäisen nopeuteen. Ja niin edelleen. Näissä toisteisissa ja muuntautuvissa kaavoissa on myös generatiivisen musiikin kauneus. Se on musiikkia, joka on koko ajan matkalla. Matkalla se löytää itsestään uusia harmonioita ja rytmejä. Niistä tosin mitään tietämättä, mutta ihminen tietää.

Vajaa vuosi sitten kirjoittaessa house-taitelijahakemusta ajatuksenani oli rakentaa Liikelaiturista tila, jolla on aisteja. Visioin osallistavaa kokemusta, jossa itse tila on aktiivinen osallistuja ja ihmisten toiminta sekä oleskelu tilassa vaikuttaisi äänimaisemaan, valaistukseen ja videoprojisointeihin. Tilan reagointi olisi perustunut erilaisiin sensoreihin ja niiden lähettämä data puolestaan olisi vaikuttanut teknisiin laitteisiin. Keräsin monitaiteellisen työryhmän ja hain lisärahoitusta vision toteuttamiseksi. Rahoitus jäi saamatta ja korona jatkuu, joten eipä tässä mitään järkeä olisikaan tehdä osallistavaa taidetrippiä. Sensorit ja syntikat kuitenkin jäivät. Myös alkuperäisen suunnitelman mukaisen työryhmän mediataiteilija Marko Vierimaa sekä tanssitaiteilija Anders Lillhonga osallistuvat projektiin pienellä panoksella, kun kerran tila on kuitenkin käytössä. Lisäksi matkalla mukana on tanssinopiskelijat Salla Anttonen ja Sofia Rintala Tampereen konservatoriolta työharjoittelijoina.

Työskentelen huhtikuun alusta toukokuun loppuun Liikelaiturilla liikkeen, sensoreiden, syntikoiden, valojen ja projisointien parissa. Teknisesti tavoitteenani on tehdä vuorovaikutteinen kokonaistaideteos, jossa liike, ääni, valo ja projisoinnit vaikuttuvat toisistaan. Tätä tekstiä kirjoittaessa olen ehtinyt tehdä käytännön työtä kaksi viikkoa. Vaikuttaa siltä, että sensorit tulevat antamaan impulsseja äänimaiseman muodostumiseen ja muut laitteet ovat enemmän tai vähemmän yhteydessä äänimaisemaan.

Sensorit ovat hyvin yksinkertaisia ja ne havaitsevat maailmaa meidän näkökulmastamme hyvin kapeasti ja pistemäisesti. Tavoitteenani saada johdettua yksinkertaisesta sensoridatasta elävä kokonaisuus. Luulen sen onnistuvan ohjelmoimalla modulaarisyntikkaan riittävän polveileva generatiivinen ohjelma. Sitä varten tarvitsee löytää sopiva tasapaino musikaalisuuden, häröäänien, toistuvuuden ja yllätyksellisyyden välillä. Tilallinen kokonaisuus puolestaan kaipaa samaa tasapainoa eri aisteille suunnatussa ilmaisussa.

Teknistä lähtökohtaa syvempiä aatoksia on tutkia miten tällaisen vuorovaikutteisen systeemin kanssa tanssitaan, miltä se tuntuu ja millaisia ajatuksia se herättää. Työskentelyn lopullinen muoto tai päätelmät on vielä minullekin arvoitus ja hyvä niin. Jotakin julkista on luvassa toukokuun loppupuolella ja rajoitusten valossa näyttää siltä, että se jokin on videoformaatissa.

Olen kiitollinen, että Pirkanmaan Tanssin keskuksen kevään house-taiteilijana voin tehdä töitä tällä tavalla. Kotioloissa monitaiteellisen tilateoksen tekeminen olisi hieman hankalaa.

Matti Haaponiemi