Raisa Foster: Taiteilija systeemiajattelun eksperttinä
31.8.2020Poikkeustilan dokumentaatio osa 14: Raisa Foster

Taiteilija systeemiajattelun eksperttinä
Raisa Foster
Koronakriisi on yhtäkkiä romuttanut rakenteet, joita aiemmin pidimme itsestäänselvyyksinä. Miten taide voi paljastaa yhteiskuntamme kestämättömiä rakenteita? Miten taiteilijat voivat osoittaa tietä uudenlaiselle kestävämmälle tulevaisuudelle? Kestävä tulevaisuus edellyttää systeemiajattelun omaksumista yhteiskunnan jokaisella sektorilla. Pirkanmaan Tanssin Keskus ry:n hallituksen puheenjohtaja Raisa Foster kirjoittaa siitä, kuinka globaali tarve ekologiseen transitioon avaa uudenlaisia näkymiä taiteilijan ammattiin yhteiskunnallisena muutoksentekijänä. Kirjoitus on osa pirkanmaalaisten tanssitaiteilijoiden Poikkeustila-dokumentaatiota. Katso kirjoitus videona täältä.
Rasismi, seksismi, köyhyys, globaalit ja kotoperäiset sosiaaliset ongelmat mutta myös ilmastonmuutos, lajien massasukupuutot ja muut ympäristökriisit – ja nyt myös koronapandemia!
Nykyiset ongelmat ovat niin kompleksisia, että vaikka kuinka etsisimme, toivoisimme ja rukoilisimme oikeita vastauksia ja pikaniksejä, sellaisia ei vain tunnu löytyvän. Toki nopealla ja helpolla ratkaisulla voidaan selättää jokin yksittäinen ongelma, mutta usein se vain aiheuttaa uuden ongelman jossakin toisaalla. Siksi tarvitaankin systeemiajattelua.
Systeemiajattelu tarkoittaa ymmärrystä siitä, että ilmiöt eivät ole toisistaan irrallisia vaan aina suhteessa toisiinsa. Systeemiajattelun tarkoituksena on siis tehdä näkyväksi sitä, miten materiaaliset, sosiaaliset ja kokemukselliset seikat ovat aina yhteydessä toisiinsa. Systeemiajattelun kautta voimme siis ymmärtää niitä juurisyitä, jotka piilevät monimutkaisten ongelmien taustalla. Toisaalta yhtä tärkeätä systeemiajattelussa on myös havahtua ongelmien sijaan niihin lukemattomiin mahdollisuuksiin, joihin vanhoja rakenteita kyseenalaistamalla voimme päästä käsiksi.
Systeemiajattelu on trendikäs käsite, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että kyseessä olisi erityisen uusi “keksintö” ja että systeemistä ajattelua ei olisi aiemmin harjoitettu. Tosin jälkiteollisissa maissa vallalla oleva atomistinen ajattelu on ajanut esimerkiksi siihen, että ammateissa erikoistutaan entistä pienempiin osa-alueisiin eikä kukaan enää hallitse laajoja kokonaisuuksia. Systeemiajattelu taas herättelee meidät kokonaisvaltaiseen maailman tarkasteluun.
Kokonaisvaltainen ymmärrys maailmasta ja ihmisestä on usein kiinnostanut nimenomaan taiteilijoita. Kriittisesti ajatteleva taiteilija pyrkii suhtautumaan maailmaan jatkuvalla uteliaisuudella. Hän ei pidä mitään itsestäänselvyytenä, vaan heittäytyy taiteelliseen prosessiin avoimin mielin ja innostuen aina uusista havainnoista, joita moniaistinen maailmassa olo tuottaa.
Nykyinen vallalla oleva, luonnontieteisiin pohjaava, tiedekäsitys perustuu asioiden pilkkomiseen, kun taas taide avaa ja yhdistelee ilmiöitä ja kokemuksia. Esimerkiksi tanssitaiteilijoiden syvällinen ymmärrys kehollisuudesta jää yhteiskunnan eri sektoreilla laajemmin hyödyntämättä, vaikka se olisi juuri sellaisen kokonaisvaltaisen tiedon aluetta, josta systeemiajattelussa on kyse.
Taide kurottaa rationaalisen ajattelun ja sanojen tuolle puolen. Taide kuvaa maailmaa aistien kautta ja siksi se vetoaa järkemme lisäksi myös tunteisiimme. Taiteen (visuaalinen, kehollinen, kuulo- tai muu aistittava) kuva sekä syntyy että se myös tulkitaan aina nimenomaan kehossa – minun kehossani. Kehollisuudella en suinkaan tarkoita tässä lääketieteen määrittämää objektiruumista eli sitä fyysistä kappaletta, jota on mahdollista mitata objektiivisin mittarein (kuten esimerkiksi painoa, pituutta, verenpainetta, sykettä, ym.); vaan kehollisuus on sitä, mitä kutsumme usein minuudeksi eli sitä kokonaisuutta, joka on toki fyysinen mutta myös mielellinen ja henkinen ja joka koetaan aina subjektiivisesti.
Tällainen kehollisuuden kokonaisvaltainen ymmärtäminen on systeemisen ajattelun peruskivi. Kehollisuuden kautta hahmotamme paitsi sen, mikä, kuka ja miten minä olen maailmassa, mutta myös sen, miten maailma on minussa. Millaisilla ajatuksilla ja teoilla minä vaikutan maailmaan? Mutta miten myös maailmassaolemisen tavat, rakenteet, uskomukset ja arvostukset muokkaavat minun käytöstäni?
Aistiva kehoni on solmukohta paitsi sosiaalisten rakenteiden myös ekologisten ulottuvuuksien, joiden osana elän, havainnoitsemisessa. Lähimetsä, järvi, kaupunkipuisto, polut ja kadut muokkaavat minua, mutta myös silmälle näkymättömät mikrobit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa kanssani. Ihminen on ekososiaalinen kokonaisuus, jonka vuorovaikutus perustuu keholliseen olemiseen maailmassa, aivan kuin muillakin eläimillä.
Tanssitaiteilijalla, kehollisuuden asiantuntijana, on sellaista systeemistä ymmärrystä, jota tulevaisuuden yhteiskunnassa tarvitaan matkalla kohti kestävämpää maailmasuhdetta. Taiteilijoiden systeemiajattelun tutkiminen ja hyödyntäminen yhteiskunnassa olisikin viisas investointi tulevaisuuteen.