Jos on mahdotonta löytää yksiselitteisiä vastauksia, aihe on jo taiteen arvoinen

Esittelyssä Hanna Kahrola. Hanna nähdään seuraavaksi 28. & 30.9 Liikelaiturilla teoksessa Välissä, kevyt komedia abortista ja eutanasiasta. Teos on osa Liikelaiturin juhlavuosiohjelmistoa, sen ensi-ilta oli toukokuussa 2017.

Hanna: Tänään oon ollut tuolla pihalla. Oltiin parkkipaikalla Hakametsän jäähallilla puistossa. Mia Tiihosen kanssa tehdään tanssielokuvaa, kahteen pekkaan, se on siis osa mun työskentelyapurahajaksoa tältä syksyltä. Me tehdään sellaista tanssielokuvaa, jolla ei ole vielä nimeä. No, meitä molempia kiinnostaa omalta osaltamme tanssielokuvan tekeminen niin sillein valikoitui tämä sisältö tai taiteen ala tähän. Mitäs mä nyt kertoisin siitä…
Diina: Mistä tää lähti?
Hanna: Se oli varmaan joku hyvä inspiraatio jonkun esityksen jälkeen. Me ensin keskusteltiin juuri kuluneesta esityksestä ja sitten se lähti omaan tekemiseen ja siihen, voisiko jotain tehdä yhdessä. Tiesin myös, että hän oli tehnyt tanssielokuvaa ja löytyi yhtymäkohtia tekemiseen. Meitä varmaan kiinnostaa molempia tanssitaiteilijanäkökulma, koska tanssielokuvaa voi tehdä elokuvantekijän näkökulmasta tai tanssijan tai jotain siltä väliltä. Jotenkin on selvästi lähtenyt rullaamaan siitä näkökulmasta, miten tehdä tanssielokuvaa niin kuin tanssiteosta. Se on ehkä tässä tutkimuskohta. Sitten yks tutkimuskohta on, mitä se tanssielokuva ylipäätään on, mitä se on ollut historiassa. Meillä on inspiraation lähteenä ollut vanhoja avant-garde tanssielokuvia, ainakin Maya Derenin elokuvia ollaan katottu. Sitten tähän kyseiseen teokseen ollaan katottu myös action-elokuvia, tai yhden ainakin tällaisen scifi-action-elokuvan, josta me ollaan aika vahvasti inspiroiduttu. Tässä vaiheessa on tulossa joku arjen supersankari, ja siinä elokuvassa ehkä toteutuu action-kohtauksia ja elementtejä. Meillä on ollut oman tutkimuksen alla first person -perspektiivi, mitä jos se tanssija tai esiintyjä itse on kuvaaja ja kokija ja näkijä. Mulla on ollut kamera kiinni eri paikoissa, kehossa myös.
Diina: Onko teillä jotkut tietyt roolit vai teettekö kumpikin samoja asioita?
Hanna: No kyllä me työparina selvästi työskennellään, sekin on sellainen, mikä muokkaantuu. Me nyt vasta toista viikkoa työskennellään yhdessä. Selkeesti Mialla on enemmän elokuvatekninen asiantuntemus, mä olen valikoitunut esiintyjän rooliin ja Mia ohjaajan rooliin. Me ollaan myös sovittu et tehdään editointi jollain tapaa yhdessä, mutta Mialla on varmasti myös siitä enemmän kokemusta. Mä nyt sitten olen se esiintyjä siinä elokuvassa.

Hanna: No viime viikolla mä tein sitten toista prokkista, joka tähän työskentelyyn sisältyy. Saatiin myös kohdeapuraha Taikelta. Siinä on siis Touhusen Tuija ja Anna Kupari, työnimellä Fema. Mä en oo varma uskallanko sanoo, mitä me tehdään, koska meillä on ollut siitä vääntöö.
Diina: Mutta eksä voi sanoo, mitä se sulle on, eihän sun muitten puolesta tarvii.
Hanna: Niin, no kyllä mä edelleen oon sitä mieltä, että me tarkastellaan sukupuolta tai sukupuolen ilmenemistä, eleissä ja liikkeessä ja kehossa erityisesti. Ja me työskennellään julkisissa tiloissa ja yhteisissä tiloissa. Sillä tavalla tarkastellaan arkiliikettä ja olemista.
Diina: Mitä tarkoittaa julkisissa tiloissa?
Hanna: No nyt me ollaan oltu kirjastossa ja torilla ja kadulla. Sitten meidän on tarkoitus mennä esimerkiksi jääkiekkopeliin ja museoon. Tai museossa me käytiin jo kanssa. Ehkä tanssitunnille.
Diina: Mitkä teidän työskentelymetodit on tai mitä se työskentely tarkoittaa siellä tilassa?
Hanna: Nyt me ollaan viikon työskennelty ja taasen etsitty niitä yhteisiä metodeja ja aika paljon keskustelun kautta ja myös lähdekirjallisuuden kautta. Meillä on Butlerin Hankala sukupuoli pohjateoksena muun muassa siinä. Ja sitten me ollaan tarkkailtu ihmisiä, toisia ihmisiä kuin työryhmän ihmisiä, ja sitten me on tarkkailtu toisiamme ja itseämme liikkeessä ja ehdotettu työryhmän sisällä, kukin on ehdottanut liikkeellisiä harjoituksia tai tarkastelunäkökulmia.
Diina: Mihin tää projekti etenee, onko tästä jotain esityksiä myöhemmin?
Hanna: Joo, me tavoitellaan jonkinlaista ulostuloa, mutta ei ole vielä muotoutunut, onko jotain esityksiä vai onko työskentely itsessään esittämistä, se että me siellä julkisissa tiloissa työskennellään on jo julkinen teko vähintäänkin.
Diina: Kyllä.
Hanna: Se varmaan myös tähtää siihen, että yrittää ymmärtää, mikä merkitys on sukupuolella tai sukupuolilla, että miksi niitä erotellaan tai ei erotella, tai mikä merkitys tällä kaikella on. Tää on siis työryhmätyöskentelyä, mutta ehkä myös omassa päässä ja työskentelyssä rullaa tällaiset yhteiskunnalliset kiinnostuksenkohteet ja aihesisällöt. Että jotenkin tanssi tai liike on väline niille ulostuloille. Omassa työskentelyssä huomaan, että se tahtoo mennä niin päin, enemmän kuin että olis joku liikkeellinen konsepti, mitä lähtee tutkii. Tuleeko se enemmän jostain teatterin tai kirjallisuuden praktiikasta, en tiiä. Hieman olen teatterin parissa pyörinyt elämäni aikana, mutta en ehkä voi sanoo, että olisin minkään muun taiteen alan asiantuntija, mutta ehkä se on jonkinlaista halua ottaa kantaa asioihin maailmassa ja elämässä. Kyllähän sitä vois olla myös aktivisti tai poliitikko, tai ehkä sitä on myös aktivisti ja poliitikko samalla kun on taitelija. Määrittelen itseni sitten kuitenkin taiteen tekijäksi. Ehkä se antaa tietynlaisia vapauksia ja väyliä ilmaista.
Diina: Ja se on varmaan yks sallivimpia kategorioita, jos pitää määritellä, mitä elämässään tekee, niin sen alla voi tehdä monia asioita. Mutta toisaalta voi tulla myös leimatuks samalla, sen kategorian alla. Kyllä mä kanssa näen, että taiteilija on väkisinkin ainakin aktivisti, ellei poliitikko, tai on se varmaan myös poliitikko tietyllä tapaa. Mä yritän miettiä, onko kaikki aktivismin aiheet poliittisia… On ne varmaan, koska ne liittyy jollakin tavalla ihmisenä olemiseen ja se taas liittyy siihen yhteisiin aiheisiin. Että ehkä sitä ei pääse kiertämään mitenkään.
Hanna: Ei sitä voi väistää, etteikö kaikki taide olis poliittista, mutta sitten mä mietin sitä politiikan määritelmää, että jos se on jollain tapaa yhteisten asioiden hoitamista. Ja jos tekee taideteoksensa siitä näkökulmasta, että tää on nyt mun omakohtainen näkemys ja mä käsittelen tässä omia ajatuksia, jos sen rajaa omaan kokemukseen vahvasti, voiko sen sitten perustella, ettei tän tarvii koskee kaikkia.
Diina: Oon sitä mieltä, että kaikki, mikä on tosi henkilökohtaista ja vain mun, niin se on vain individualistinen harha. Ei yksikään ihminen ole niin uniikki, että se mitä tuntis ei olis kenenkään muun ikinä tuntemaa, tai sittenhän me ei varmaan pystyttäis puhuu mistään mitään, jos meillä ei olis yhteisiä kosketuspintoja.
Hanna: Niin… Niin mutta ehkä siinä kohtaa niitä kosketuspintoja ei hetkellisesti ole, jos joku ei ymmärrä mun taidetta.
Diina: En oo varma, että onko kyse niinkään ymmärtämisestä kuin siitä, että vetää seinän vastaan, ei edes pyri ymmärtää. Koska jos vähän antais periks seinistään, niin vois ihan hyvin löytää joitain kosketuspintoja, en tarkoita että kaikkia, mutta edes jonkun pienen palan. Niin no. Musta toi on sillain vähän sama kuin jotkut poliittiset ääriliikkeet, täytyy olla niin kategorisesti jotakin tiettyä mieltä asioista, niin ei pysty hahmottamaan, mitkä on ne asiat, joista joku muu on eri mieltä, ja mitkä ne, joista on samaa mieltä. Tai jotenkin leiriytyy jo valmiiks omaan linnaansa. Musta se on täysin taidevastainen idea, olla sillä tavalla, ettei pyrkiskään ymmärtämään tai antaa sijaa asioille, joita ei käsitä.
Hanna: Niin makunsa kullakin ja myös tarttumapintansa kullakin siinä elämänvaiheessa.
Diina: Luin just aamulla Teemu Mäen sen avoimen mielipidekirjoituksen, miks taidetta pitää tukea valtion kirstusta.
Hanna: Joo mä luin siitä neljäsosan, selasin läpi sanotaanko näin.
Diina: Joo, se on aika pitkä. Nii siinä oli yks pointti, että taide parhaillaan tarjoaa tai kyseenalaistaa poliittisia ja filosofisia käsityksiä. Mä mietin just sitä, että täytyyhän siinä katsojan olla avoin sille muutokselle ja kriittisyydelle. Mutta toisaalta, missä oon Teemun kanssa samaa mieltä, mitä enemmän sellaiselle altistuu, sen helpompi siitä tulee ja sen avoimemmin sitä ottaa vastaan. Tai sen kriittisen tarkastelun, ei välttämättä muuta mielipiteitään, mutta ainakin on avoimempi.
Hanna: Joo kyllä, ja on ehkä tietoinen ylipäätään, että joku muu ajattelee samalla tavalla tai eri tavalla tai aika monet asiat lähtee siitä tiedostamisesta, että hahmottaa että on olemassa erilaisia vaihtoehtoja ja käsityksiä.
Diina: Ja myös siitä, että tiedostaa tosi tarkkaan oman positionsa ja sen mistä se on tullut ja muotoutunut, koska kun sen tiedostaa, niin ei sen suhteen pysty olemaan täysin horjumaton. Sitä ihmettelen, mistä tulee niin voimakas tarve suojella omaa tonttia, onko niin uhattu olo?
Hanna: Sitä kans kauheesti oon miettinyt. Niin, eikö voida kuitenkin olla eri mieltä ja elää yhdessä myös, ne on kuitenkin asioita. Onhan se aika pelottavaa tietysti, että on jotain muuta kuin se mun elämä ja elinpiiri ja varsinkin, jos joku mahdollisesti kykenee horjuttamaan omaa ajattelua, koska saattaa olla, että se elämä muuttuu. Voihan se olla raskasta ja vaarallista, tietyllä tapaa. Jos taas on tottunut elää sellaisessa maailmassa niitten asioitten kanssa, sen ymmärtää, että vaikka olis raskasta ja vaarallista, se voi kuitenkin viedä elämässä eteen päin.
Diina: Ja että mun oleminen ei lakkaa siihen, että joku toinen on eri mieltä mun kanssa eikä mun toiminta tai oleminen ole millään tavalla uhattua tai pois multa.
Hanna: Kertooko se myös meidän ajasta, että koetaan, että ollaan vähän uhattuina eri suunnilta.
Diina: Nii.
Hanna: Ja toisaalta uskalletaan herkästi kommentoida ehkä somenkin takia, kun ei tarvii omalla naamallaan esittäytyä.
Diina: Toisaalta nämä alustat tällä hetkellä mahdollistaa sellaisen laajan huutelun ja maantieteellisesti tosi laajan. Joskus aiemmin jonkun jonnen huudellessa jotain torilla varmaan sai vastauksen heti vieressä olevilta, ja valtasuhteet määrittyy myös sen fyysisyyden kautta ja läheisyyden kautta. Kun taas netissä, ihminen saattaa kokee, että sillä on auktoriteettia tai valtaa, jonkun statuksen, iän tai jonkun muun kautta, ei voi tietää, eikä kukaan muukaan voi tietää, mutta se vaikuttaa siihen, miten se sanallistaa asioita. Ja toiset voi tulkita sen ihan eri tavalla ja olla tosi aggressiivisia sen suhteen. Ehkä nämä alustat ja keskustelun muodot on muuttunu, mutta keskustelukulttuuri itsessään ei ole vielä löytänyt siihen muotoon sopivaa tyyliä. Ainakaan netissä.
Hanna: Kyllä. Joo just työryhmällä istuttiin Tammelan torilla viime viikolla: yks henkilö rupes siinä kommentoimaan fossiileista, hänellä oli siihen oma teoria ja se tuli voimalla, ja muut ei oo ollenkaan ymmärtäny sitä asiaa. Kyllähän jos se olis somessa ollut, niin se keskustelu olis herättänyt huomattavasti enemmän kommentointia. Mutta me siinä kolmisteen kuunneltiin, omassa päässä kerkee sensuroimaan jo monta asiaa, ja kerkesin ajattelee, että niin en tiedä kyllä mitään fossiileista. Ehkä sellainen keskustelukulttuuri on hävinnyt, tositilanteita ei tule niin paljoa enää, koska niitä on enemmän sähköisissä viestimissä.

Hanna: Syyskuussa mä esitän siis tämän soolon, Välissä, kevyt komedia abortista ja eutanasiasta. Siinä olen esiintyjä, Fuji Hoffman on koreografina siinä, näin, tuota joo. Me ei siis osattu päättää kumpaa aihetta me käsiteltäis, pistettiin molemmat siihen samaan. Mutta, ehkä niihin löytyy myös yhtymäkohtia, sinänsä koen, että se oli ihan perusteltua. Molemmat aiheet on ilmeisesti yhteiskunnallisia, varmaan jotenkin herkkiä aina, tai niihin voi eri ihmisillä olla hyvin eriäviä mielipiteitä. Kyllähän tollaset aiheet on herkullisia käsitellä.
Diina: Onhan ne polarisoituneita varmasti.
Hanna: Ja taiteen tekijänä, jos tietää, että on mahdotonta löytää vastauksia tai yksiselitteisiä vastauksia, niin mun mielestä siinä kohtaa se on jo taiteen arvoista, käsittelyn arvoista. Itse tykkään mahdottomista aiheista, puida mahdottoman tuntuisia asioita. Myös voiko tuollaisiin aiheisiin yhdistää kepeyttä tai huumoria, se oli mielekästä koreografin kanssa tutkia sitä. Ja myös se, että vaikka tuossa teoksessa ja muutenkin työryhmän kesken voi löytyä paljonkin eriäviä käsityksiä asioista, niin sekin voi olla rikastuttavaa teokselle. Sieltä voi löytyä menetelmiä konfliktien, debatin kautta.
Diina: Niin, jos kaikesta ollaan samaa mieltä, niin tylsäähän siitä tulee, tai sitten asiat ei ole keskustelun arvoisia, jos niistä ollaan jo samaa mieltä.
Hanna: Voi olla vaikee löytää uusia näkökulmia asioihin. Ehkä sillain koen sen taiteen tekemisessä merkittävänä, että koittaa tarjota myös näkökulmia, ei pelkästään esittele asioita.

Kynäilijän vuoden 2018 kirjoitukset esittelevät pirkanmaalaisten taiteilijoiden ajatuksia työstään säilyttäen dialogin nauhoitushetken keskustelevan sävyn.
Banner image