Dokumentaatiosarja, osa 20: Joel Alalantela

Minun ääneni, minun taiteeni (pohdiskelua)

 

Olen Pirkanmaalla asuva freelancer tanssija ja koreografi. Tällä hetkellä vaikutan Pirkanmaan tanssikentällä työskennellen erilaisissa projekteissa tanssijana sekä työstän taiteellista työskentelyä syksyllä 2020 perustetun Alalantela Companyn kanssa.

Olen kauan jo pohtinut omaa “ääntäni” taiteen kentällä ja kysynyt paljon kysymyksiä itseltäni sillä sitä myös vaaditaan paljon ulkopuolelta. Kevään poikkeustila ja sen tuoma epävarmuus pisti pysähtymään ja tarkastelemaan lähemmin omaa taiteellista identiteettiä. Kuka minä olen ja mitä haluan sanoa? Opin havainnoimaan sen itsessäni että keskeneräisyys ja tietämättömyys on ihan ok jos sen sisällä oppii hyväksymään myös realiteetit. Välitila -demoteos nähtiin 2017 Oulussa josta lähdin miettimään jatkumoa erilaisella näkökulmalla. Second Floor People -demoteos sai alkunsa puolitoista vuotta sitten, mutta koen että totaalinen syntyminen tapahtui kevään aikana 2020. Rupesin näkemään tälle teokselle päivänvaloa myös visuaalisesti ja ajatukset selkeytyi osittain. Paljon oli asioita ja hetkiä mitkä tapahtui omalla painollaan kun kuunteli impulsseja ympärillään. Viikon kestävä harjoitusjakso tanssijoiden kanssa oli intensiivinen mutta luottavainen sillä koen että intuitiivisilla valinnoilla ja mielikuvituksella oli suuri merkitys. Praktiikoiden miettiminen etukäteen ja sen selkeyttäminen itselle teeman sisällä ennen kuin lähdin ohjaamaan auttoi suuresti omaa työskentelyä. Esitysviikonloppuna aistin sekä sain palautetta että demon lopputulos sai katsojat miettimään näkemäänsä yhteiskunnallisen poikkeustilan näkökulmalta. Hienoja henkilökohtaisia tulkintoja joka reflektoi itsessäni taiteilijana.

Kuvakollaasi kertoo ensimmäisistä visioista ja ajatuksista lopputulokseen. Työryhmän panostuksesta ja visioista. 
Kuvissa esiintyvät Niina Rajaniemi, Vilma Viita, Arvo Jean-Michael, Jenni Immonen, Sami Jokisuo.