Dokumentaatiosarja, osa 26: Tuija Touhunen

Kirje tanssitaiteilijalle

Hei kollega/toveri/ystävä!

Mitä kuuluu?

Marraskuun harmaudessa tarpoessani tuntuu siltä, että hetkeen ei olla nähty. Ainakaan ei olla hetkeen halattu. Olisi myös mieltä piristävää nähdä hymysi. Tuntuu, että päivien lyhentyessä arki pyörii yhä enemmän pelkän työn ympärillä. Erilaiset työnkuvat ovat kyllä olleet mielekkäitä. Taiteellisen periodin jälkeen on ollut opetustyötä motivoituneiden aikuisten parissa, apurahahakuja idealistisine tavoitteineen sekä oman taiteellisen ajattelun kehittämistä. Jatkuvaa tasapainottelua ja hakemistahan tämä tuntuu olevan vaihtuvissa tilanteissa ja hauraissa rakenteissa. Varmasti tunnistat tämän, mitä sitä hokemaan.

Kaikki siis kutakuinkin hyvin ja ennallaan, kuten viime vuonnakin, aikana ennen koronaa. Huomaan kuitenkin saman tutun ajatuskierteen nousseen jälleen pintaan. Toisaalta kaipaan pitkäjänteisyyttä ja pysyvyyttä vaihtuvien tilanteiden keskellä, mutta sitten taas toisaalta kaipaan jotakin uutta sisältöä arkeeni. En vain oikein saa kiinni, mitä se voisi olla.

Huomasin syksyllä, että TREenit! Ry järjestää ukulele tutuksi -kurssin ja niinpä ilmoittauduin mukaan. Ajattelin, että uusien taitojen opettelu on aina avartavaa ja samalla näkee kollegoitakin. Kurssi oli intensiivinen kolmen kerran tiivistymä ukulelen saloihin ja olipahan mahtava piristys marraskuulle. Muistin jälleen, miten arvokasta on saada opetella uusia taitoja, kokea onnistumisen iloa ja vielä jakaa se ryhmässä kannustavassa ilmapiirissä. Kollegat ja hyvä ilmapiiri ovatkin juuri niitä asioita, joiden merkitys on korostunut koronakevään jäljiltä. Siinäpä lieneekin kaipaamiseni ydin.

Yhä useammin ajatukseni palaavat siihen, että haluaisin voida jakaa työssäni tapahtuvia ongelmia, iloja ja kysymyksiä kollegoideni kanssa. Resonoiko tämä sinussa? Onko työyhteisö vain kiinteissä instituutioissa työskentelevien etu? Freelancerina opetustyöni tapahtuu tällä hetkellä hyvin itsenäisesti eri työympäristöissä. En juurikaan tiedä muista kollegoista samassa työpaikassa tai näe heitä. On myös pitänyt koota taiteellisesti samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ympärille, joiden kanssa pallotella ideoita, kehitellä ja mahdollisesti vielä toteuttaakin taidetta yhdessä. Toki myös vapaus tehdä työstä omannäköistään omilla aikaraameilla on iso arvo. Välillä se tuntuu vain hieman yksinäiseltä. Olen myös pohtinut tanssitaiteilijana toimimista alueellisesti. Mitä annettavaa minulla on alueelle, jossa toimin ja toisaalta, mitä annettavaa alueella on minulle? En oikein perusta jatkuvasta reissaamisesta töiden perässä, vaan haluan työni kautta olla yhteydessä alueen ympäristöön ja ihmisiin. Siksi näen arvokkaana myös samalla alueella olevien kollegoiden tapaamisen.

Näiden ajatusten myötä huomaan kaipaavani tiiviimpää yhteisöä, yhteistä tekemistä ja uusiin alan ihmisiin tutustumista. Onneksi alueellamme on vakiintunut yhteinen tila, toimivat tahot, jotka järjestävät treenitoimintaa, kursseja, työ- ja kohtaamismahdollisuuksia. Sillä on aivan erityinen merkitys, mutta miten sitä voisi kehittää vielä lisää? Tämä on varmasti tanssin vapaan kentän toimijoiden haaste. Tunnistan myös alalla toimivien taiteilijoiden laajan kirjon ja erilaiset tarpeet. Yritän kehitellä ajatuksia ja toimintamalleja, joissa sisällyttää taiteelliseen työskentelyyn ajatusten ja kokemusten kollegiaalista vaihtoa. Olisi hedelmällistä ja alueen taidekenttää lujittavaa tehdä myös enemmän yhteistyötä taiteilijoiden kesken tai työryhmien välillä; ajatus- tai praktiikkavaihtoa, mentorointivaihtareita, resurssien jakamista tms. Kaikki mikä syventäisi kentällä työskentelevien kollegiaalista verkkoa, olisi tervetullutta. Mitä mieltä sinä olet?

Viime viikolla tein myös jotain, mitä en ole tehnyt vuosiin. Kävin nimittäin klassisen musiikin konsertissa. Penkissä istuessa katseeni kiinnittyi soittajien tapaan liikehtiä. Sen kautta vajosin musiikin koukeroihin ja kotimatkalla huomasin kevenneet askeleeni. Tässäkin olisi potentiaalia uudelle harrastukselle. Olla jonkin sellaisen asian äärellä, mikä ei aivan heti aukene. Mennäänkö joskus yhdessä? Oikein hyvää kaamosajan jatkoa!

Parahin terveisin tanssikollegasi Tuija Touhunen, Pirkanmaalla marraskuussa 2020