Hallitus 2026 esittäytyy
19.3.2026Pirkanmaan Tanssin Keskus ry:n asioista päättää asiantunteva hallitus, joka koostuu monipuolisesta joukosta kulttuurialan ammattilaisia. Vuonna 2026 hallituksen puheenjohtajana toimii Elisa Piispanen ja jäseninä Jaakko Lenni-Taattola, Susanna Ihanus, Saara Merenselkä, Annina Ärölä, Henni Salo, Maija Tuomi sekä Leevi Rauhalahti. Hallitus tuo PTK:hon laaja-alaista kokemusta esittävän taiteen tuotannosta, kulttuuriorganisaatioiden johtamisesta ja taiteilijakentän rakenteista. Osaaminen vahvistaa edellytyksiä pitkäjänteiseen kehittämiseen ja kytkee toimintaa laajempiin verkostoihin.

Elisa Piispanen, pj.
näyttelijä
Piispanen on Tamperelainen näyttelijä, jolla on yli 25 vuoden työkokemus institutionaalisissa taidelaitoksissa. Samaan aikaan hän on esiintynyt vapaan kentän tuotannoissa yksityiskodeissa, Pirkanmaalaisissa vanhainkodeissa, ja kiertueilla ympäri Suomea. Lisäksi Piispasella on pitkä kokemus erilaisten taideorganisaatioiden ja taidetoimikuntien hallituksen jäsenyydestä.
”Iloitsen, että pääsen mukaan kehittämään ihailemaani tanssitaidetta Pirkanmaalla. Pääsen hyödyntämään esiintyjän ja luottamustoimieni tuomaa kokemusta tanssitaiteen kestävän tulevaisuuden luomiseksi ja tanssitaiteilijoiden työskentelymahdollisuuksien vahvistamiseksi.”
Jaakko Lenni-Taattola, vpj.
tuottaja, ohjaaja
Jaakko Lenni-Taattola työskentelee tällä hetkellä Tampereen Teatterin tuottajana. Valmistumisensa jälkeen Tampereen yliopistosta (teatterin ja draaman tutkimus) hän toimi monta vuotta freelance-tuottajana ja -teatterintekijänä sekä nykyteatterin (mm. Studio Total) ja -tanssin saralla ennen kaikkea kulttuuriviennin ja kansainvälisten yhteistuotantojen parissa. Lisäksi Lenni-Taattola kuuluu monitaiteiseen laajennetun todellisuuden kokemusympäristöjen parissa työskentelevään Lidia-työryhmään.
“Tuon PTK:n hallitukseen yhteistuotantoihin ja hanketyöhön liittyvää asiantuntijuutta – sekä ripauksen näkemystä esittävien taiteiden kansainvälisestä toiminnasta.”


Susanna Ihanus
kulttuurituottaja
Tuottamisen tuottaminen, verkostomainen toiminta ja kulttuurialan henkisen infran kehittäminen on vienyt projektipäällikkö, kulttuurituottaja (YAMK) Susanna Ihanuksen mielenkiintoisten töiden pariin, kuten valtakunnallinen Tuottajakeskus Living Lab ja sitä edeltänyt Pirkanmaan alueen Tuottajapankki -projekti.
Kulttuuri- ja tapahtumatuotantojen ja kehittämishankkeiden parissa Susannalla on työuraa takana kohta 25 vuotta. Tällä hetkellä hän vaikuttaa TAMKissa, Pirkanmaan luovat tuottajat ry:ssä ja Kulttuuriosuuskunta Kajeessa, sekä luottamustehtävissä Pirkanmaan Tanssin Keskuksen hallituksen lisäksi Pirkanmaan musiikkiopiston neuvottelukunnassa ja OP Pirkanmaan hallintoneuvostossa
”PTK:n hallitukseen toivon tuovani näkemystä tuotannollisista rakenteista ja tuottajaosaamisesta, verkostoyhteistyön mahdollisuuksista, sekä intohimon kehittää elinvoimaisempaa ja vaikuttavampaa kulttuuria Pirkanmaalla.”

Annina Ärölä
kansalaisopiston rehtori, kulttuurijohtaja
Annina Ärölä on tamperelainen kansalaisopiston rehtori ja kulttuurijohtaja, yrittäjä, opettaja sekä näyttelijä. Hän on kouluttautunut teatteritaiteen maisteriksi.
“Työ- ja koulutustaustani esittävän taiteen, vapaan sivistystyön, taiteen perusopetuksen ja kulttuurin tehtävissä toivon mukaan hyödyttävät hallitustyöskentelyssä.”
Henni Salo
koordinaattori
Henni Salo työskentelee Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikössä koordinaattorina Hiedanrannassa. Koulutukseltaan hän on kulttuurituottaja (YAMK) ja vastaa työssään kaupungin puolelta Hiedanrannan kulttuuritoiminnasta, koordinoi Lielahden kartanon kulttuurikeskusta, tuottaa tapahtumia ja osallistuu toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Työhön kuuluvat myös julkishallinnolliset tehtävät. Salolla on yli kymmenen vuoden kokemus kulttuurialan yhdistys- ja järjestötoiminnasta. Lisäksi hän työskennellyt tuottajana vapaalla kentällä.
“PTK:n hallituksessa hyödynnän osaamistani erityisesti julkisen sektorin toiminnan, kehittämisen ja hallinnon kysymyksissä.”


Maija Tuomi
tanssitaiteilija
Tamperelainen vapaan kentän tanssitaiteilija ja runoilija, joka lähestyy tanssitaiteen kenttää avarakatseisesti ja uusia toiminnan muotoja löytäen.
Tuomi on koulutukseltaan tanssitaiteilija (BA hons Dance Theatre, Laban) ja filosofian maisteri (Nordic Master of Dance Studies, Tampereen yliopisto). Hän on toiminut freelancerina 15 vuoden ajan esiintyvänä taiteilijana, kirjoittajana ja koreografina erilaisissa taiteilijavetoisissaa työryhmissä.
“PTK:n hallitukseen tuon ruohonjuuritason kokemuksia vapaan kentän taiteilijan työstä alati muuttuvissa työympäristöissä.”
Leevi Rauhalahti
tanssitaiteilija
Rauhalahti valmistui nykytanssitaiteen kandidaatiksi Islannin Taideyliopistosta vuonna 2024. Sen jälkeen hän vietti sivarivuotta Tampereella ja teki uudestaan tuttavuutta paikallisen tanssin kentän kanssa. Viime aikoina Rauhalahti on työskennellyt freelancerina etenkin Virossa ja Islannissa, unohtamatta kuitenkaan kotikontuja: “mielestäni on yhä enemmän tärkeää pitää juuristaan kiinni, mitä enemmän kurottaa maailmalle”.
Tanssijana merkittävä viimeaikainen työ on ollut Rūta Ronja Pakalneen teoksessa “The Space Between Us is not Empty” (2025, Sõltumatu Tantsu Lava), ja koreografina sooloteos “Wounding the World” (2025, Reykjavík Dance Festival, Pirkanmaan Tanssin Keskus).
“PTK:n hallitukseen tuon uransa alkupuolella olevan tanssijan näkökulmaa. Pyrin tuomaan esiin nuorten tanssijoiden perspektiiviä, sekä maalaiskylän kasvattina taiteen saavutettavuus on minulle tärkeää. Asiantuntijuutta minulta löytyy myös kansainvälisestä työskentelystä.“
