Koreografian tekemisen vaikeudesta
2.5.2017Ilmaisu ja kehollisuus: tanssi pelaa näillä kahdella. Tanssin sisältö ja muoto perustuvat kehon ilmaisuvoimaan, yksilölliseen ruumiilliseen olemukseen.
Koreografin tulisi joka projektin kohdalla kysyä itseltään, miksi teen teostani juuri näin? Miksi tähän muotoon? Miksi näillä keinoin? Jos vastaus on tottumus (koska tämä nyt tuntuu kivalta), tai halu livahtaa aidan matalimmasta kohdasta, kyse on ajattelun laiskuudesta.
Katsojalle ei näy pelkkä lopputulos, vaan myös koko prosessin aikana kuljettu matka. Prosessin vaiheet taas ilmenevät sekä esitettävän materiaalin sisäisissä suhteissa että esiintyjän suhtautumisessa esittämäänsä. Yksityiskohdat paljastavat.
Katsojatuomio: Olen nähnyt erinomaisia taideteoksia, jotka ovat syntyneet ilman mitään ’tausta-ajatusta – koreografien sanoja lainatakseni. Tekijä ei prosessia aloittaessaan ole ajatellut teokseensa mitään viestiä tai ideaa. Hän on tarkastellut tekemäänsä ja päätynyt sen kautta seuraaviin koreografisiin ratkaisuihin. Toisaalta olen nähnyt teoksia, joissa on ollut taustalla mielenkiintoisia lähtökohtia, mutta toteutuksessa ne on onnistuttu litistämään tylsimpään muotoon. Teoksen lähtökohdat, taustat tai ideat eivät olekaan keskeisimpiä. Ratkaisevana tekijänä on pikemmin paneutuminen työn tarkasteluun sen omilla ehdoilla. Yhden kehon jatkuvakestoista installaatiota ja kymmenen tanssijan yksinäytöksistä suuren näyttämön teosta ei rakenneta samoilla keinoin. Jokainen tila, samoin kuin jokainen tanssija, kysyy omanlaistaan lähestymistapaa toteuttaakseen teoksen parhaalla tavalla tarjolla olevista vaihtoehdoista. Prosessivaihetta elävää teosta on tuijoteltava useasta näkökulmasta suurennuslasin kautta. Avain tiettyyn tilanteeseen löytyy useimmiten samoista asioista, joita siinä jo on.
Koreografian suurin riski on vaipua puuduttavan ja ohikatsottavan tuotoksen kategoriaan. Muistathan edelleen ne teokset, joissa huomio kiinnittyi pääasiassa ajan kulkuun, katsojakokemuksesi oli itsetietoinen ja laskit toistokertoja? Joskus omassa asenteessa katsojana on parannettavan varaa, mutta monesti myös koreografin työskentelyyn työprosessin aikana olisi voinut edellä mainituissa tapauksissa kiinnittää enemmän huomiota: olivatko työskentelyn keinot ja menetelmät olleet teoksen kannalta sopivimmat.
Koreografin pahin virhe on sortua toteuttamaan omia ambitioitaan. Ne kiinnostavat korkeintaan kavereita. Kill your darlings. Harvassa teoksessa tuota hokemaa on hoettu riittävästi. Kunkin esityksen osan on oltava perusteltavissa suhteessa muuhun esitettyyn. Kunkin esiintyjän on ymmärrettävä, millä tavalla hän ilmentää suhtautumistaan esitettävään materiaaliin. Parhaassa tapauksessa koreografi ylittää omat maneerinsa. Paremmin yrittäminen on juuri tätä: vanhojen kuoppien kiertämistä ja edellisistä virheistä oppimista.
En ole maininnut mitään koreografian tekemisen kompositiosta, dramaturgiasta tai vaikka liikemateriaalin koostamisesta. Näihin on kuhunkin olemassa ylen määrin teorioita ja koulukuntia. Katsojan roolissa tarkastelen näitä kuitenkin vasta toissijaisesti. Olen enemmän kiinnostunut siitä kokonaisuudesta, jonka taideteos tarjoaa – esityksen katsomisesta sen määräämillä ehdoilla. Koreografisessa työskentelyssä ei siten ole kultaista ohjenuoraa ’näin onnistut’. Koreografin työ ei ole pelkästään taitoa. Se toinen osuus työstä on taidetta, tässä tapauksessa liike-elementtien suhteiden ja merkitysten hienosäätöä.
Ei kompastelu niin vakavaa ole. Taiteellisilla prosesseilla on aina tietyt olosuhteet, jotka määräävät lopputuloksen. Aika loppuu kesken, esiintyjä sairastuu, materiaali unohtuu, esiintymisasu vaihtuu… Katsoja katsoo keskeneräisyydenkin läpi. Koreografina on vain tunnistettava kohdat, joiden ajattelusta lintsasin. Ensi kerralla voin panostaa enemmän näihin ja lintsata muista asioista.
Lisälukemista:
- kinesteettisestä empatiasta tanssissa esimerkiksi Susan Foster: Choreographing Empathy, Kinesthesia in Performance
- aistihavaintojen kehollisesta luonteesta Maurice Merleau-Ponty: Phenomenology of Perception
Diina Bukareva on tamperelainen taiteilija ja kirjoittaa vuonna 2017 Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen puolesta kannanottoja ja avautumisia tanssista.