
Linda Kuha: Joku tanssii jossakin -podcast
7.12.2021Olen Linda Kuha, tamperelainen tanssitaiteilija.
Joku tanssii jossakin -podcastissa teen haastatellen henkilökuvia tanssitaiteilijoista. Tavoitteenani on tutustua paremmin alueen ammattilaisiin ja nostaa tanssintekijöiden tarinoita laajemmalle yleisölle. Minua ovat aina kiinnostaneet ihmisten tarinat. Nyt saan jutella ihan ajan kanssa jutella kiinnostavien henkilöiden kanssa heidän elämänpolustaan. Millaisia haasteita matkan varrella on ollut ja miten eletty elämä on vaikuttanut teemoihin, joiden parissa tanssitaiteilija tällä hetkellä työskentelee?
Tanssista ja liikkeellisyydestä jutellessa jää aina jotain puuttumaan, jos siitä vain puhutaan. Siksi haastattelun päätteeksi viimeisen sanan saa tanssitaiteilijan ja haastattelijan yhteinen tanssi. Improvisaatio vetää yhteen ja kokoaa haastattelusta nousseita teemoja liikkeen avulla.
Koronapandemia on osaltaan lisännyt tarvettani kurottaa muita taiteilijoita kohti ja tuoda tanssin kentän ammattilaisia näkyväksi. Mielestäni tarinoiden avulla luodaan vuorovaikutusta, vertaistukea ja sitä kautta samaistuttavaa, jaettua kokemusta. Erityisesti nyt se tärkeää, kun rajoitustoimet ovat pitäneet meidät fyysisesti etäällä toisistamme.
Tähän asti julkaistut haastattelut ovat kuunneltavissa täällä: open.spotify.com
Jaksoissa kuullaan mm. Marjo Hämäläisen ja Tuuti Touhusen tarinat.
Jälkitanssit pääset näkemään tästä: youtube.com/playlist
Kuva Marjo Hämäläisen arkistosta. Kuvassa Marjo Hämäläinen ja Tuula Linnusmäki.