Poikkeustilan dokumentaatio osa 11: Wilhelmina Ojanen

Läheisyys fyysisen eristäytymisen aikana

Tanssintekijänä, opettajana ja koreografina minua kiinnostaa tutkia runollisesti, liikkeen kautta, yhteyksiä toisiimme ja ympäröivään maailmaan. Taiteellisessa työssäni olen useimmiten vuorovaikutuksessa muiden kehojen kanssa: työskentelen kosketuksen, fyysisen läheisyyden ja läsnäolon kanssa. Luon teoksia ja opetan tunteja jotka pohjaavat kontakti-työskentelyyn, ihmisten väliseen kosketukseen ja kosketuksen eri laatujen tarkasteluun.

Kevään 2020 poikkeustila on pakottanut minut löytämään uusia keinoja jatkaa työskentelyäni kehollisuuden parissa, ja kyseenalaistamaan tapoja joilla harjoitan ja jaan työtäni. Kun työskentelylleni keskeiset vuorovaikutusmenetelmät eivät ole olleet mahdollisia toteuttaa tässä poikkeustilanteessa, olen joutunut pohtimaan kuinka voin harjoittaa kosketusta ja läsnäoloa suhteessa toisiin ilman fyysistä kontaktia. On ollut mielenkiintoista oppia miten jaan työskentelylleni tärkeitä arvoja ja käytäntöjä erilaisten digitaalisten kanavien kautta. Kevään aikana olen opettanut erilaisia jooga-, somatiikka- ja tanssi-tunteja etänä Zoomin kautta, ja olen ollut ihmeissäni siitä kuinka vahvan yhteyden toiseen ihmiseen voi luoda digitaalisten välineiden kautta.

Kriisiaika on kieltämättä muokannut työtämme tanssitaiteilijoina, ja tämä fyysiseen läheisyyteen perustava taide-ala on ollut ja on murroksessa ja muutoksessa. Olen ymmärtänyt yhä syvemmin kuinka ainutlaatuista on että saa olla ihmisten kanssa tekemisissä liikkeen kautta, viettää aikaa samassa tilassa ihmisten kanssa, ja kuinka etuoikeutettua on se että ylipäätään on tila jossa liikkua. Koen että on ollut pelastus, että niin monet tanssistudiot, tanssiyhdistykset, joogastudiot ja erinäiset itsenäiset tanssintekijät ovat tarjonneet virtuaalisia tunteja joissa voi kohdata läsnäolevan opettajan ruudun toisella puolen. Opettaessani monet osallistujat ovat kertoneet kuinka paljon he kaipaavat liikettä, oman kehonsa kuuntelemista ja edes hetken hiljentymistä oman kehon pariin.

On tuntunut tärkeältä kysyä itseltäni, miten voin oman työni kautta edistää yhteenkuuluvuutta ja läheisyyttä eristäytymisen aikana? Miten luon tilan jossa voimme olla yhdessä, erillämme? Läsnäolo, kuunteleminen ja empaattisuus ovat asioita joita olen pyrkinyt välittämään ruudun kautta. Lempeys, inhimillisyys, kohtaaminen ja läheisyys ovat olleet mielessäni tämän kevään ja kesän ajan.

Minulle läheisyys ei tarkoita pelkästään fyysistä läheisyyttä, vaan suhdetta toisiin ihmisiin ja ympäristöön kaikilla tavoin – kosketuksessa tai ei. Kriisiaika on saanut minut yhä tietoisemmaksi siitä miten kohtaan muut ihmiset ja ympäristöni. Olen herkistynyt viettämällä aikaa luonnossa päivittäin, kuuntelemalla ympäristöni ääniä ja olemalla kosketuksissa kehooni liikkeen kautta. Uskon, että erilaisten somaattisien harjoitusten ja luonnossa herkistymisen kautta voimme kultivoida empatiaa ja rakentaa läheisyyttä kaikkeen ympärillämme olevaan.

Tanssitaide ja tanssipedagogiikka voivat korostaa ja kehittää erilaisia tapoja suhtautua itseemme ja toisiimme kaikissa elämänvaiheissa. Tanssitaide voi olla uuden yhteiskuntarakenteen suunnannäyttäjä siinä miten se on omaksunut erilaisia tapoja luoda merkityksellisiä ja koskettavia sisältöjä kriisiaikoina – tanssin etäopetus, virtuaaliset tanssiteokset, digitaaliset improvisaatio- ja somaattisen liikkeen tunnit ovat esimerkkejä siitä miten nopeasti tanssitaiteen ala on pystynyt muovautumaan ja tarjoamaan lohdutusta ja helpotusta korona-aikaan.

Tanssitaiteella on mahdollisuus ja vastuu herättää ihmisiä ajattelemaan kehonsa kautta.
Koen että tanssitaiteilijan työ tulee muuttumaan tulevaisuudessa: ihmisten kanssakäymisen muuttuessa yhä digitaalisempaan suuntaan tanssitaiteella on mahdollisuus muistuttaa kosketuksen tärkeydestä ja kehon kokemuksesta tässä hetkessä. Koen myös että tanssitaiteilijoilla on paljon annettavaa kyseisestä kriisistä toipumisessa ja tulevaisuuden rakentamisessa poikkeustilan jälkeen. Tanssi voi tarjota keinoja edistää yhteisöllisyyttä herkistämällä ihmisiä kuuntelemaan omaa kehoaan ja sitä kautta ympäristöään, löytämään läheisyyttä vaikka joutuisimme olemaan fyysisesti erillämme.

Wilhelmina Ojanen