Poikkeustilan dokumentaatio osa 13: Hanna Korhonen

Juurista

Tänä poikkeusolokeväänä 2020 liikuin luonnossa paljon enemmän kuin aikaisemmin. Tuntui, että pitkästä aikaa ehdin rauhassa havainnoida ympäristöä. Kevättalvella -ennen kesän ylitsepursuavaa vehreyttä- kiinnitin huomiota erityisesti kalliolla kasvaviin puihin ja niiden paljaisiin juuriin. Miten ne pystyvät juurtumaan sellaiseen maahan missä ei ole juuri lainkaan maa-ainesta? Sitkeästi ne kuitenkin kiinnittyvät siihen vähään mitä on saatavilla ja kasvattavat juurensa leveälle.

Tuli jonkinlainen samaistumisen kokemus. Usein tuntuu, että tanssitaiteilijana olen kuin sen puu, jolle juurtumisen mahdollisuus ei ole mikään itsestäänselvyys ja helppo juttu. Nämä puut joutuvat tekemään töitä, jotta löytäisivät suotuisan alustan, jolla kasvaa. Freelance-taiteilijalla ei ole pysyvää työpaikkaa, työyhteisöä ja työpaikan tuomaan rakenteellista pohjaa, vaan hän saa tai joutuu hakemaan aina uuden kasvualustan ja juurtumaan uusiin työryhmiin, uusiin kaupunkeihin.

Missä ovat minun juureni, joiden avulla pysyn taiteilijana pystyssä, ja mihin juureni levittäytyvät?
Ovatko ne taideyhteisössä ja kanssataiteilijoissa, joiden kanssa olen hapuillut uusien teosten äärellä? Pitkäaikaisissa vaiko juuri senhetkisissä työyhteisöissä? Vaiko hajautettuna kaikissa niissä kohtaamisissa?
Onko taiteilijuuteni juuret ammattikoulutuksessa luotua praktiikkaa, joka pitää minut pystyssä?
Vai koostuuko juureni niistä teoksista ja taiteellisesta työstä jota olen tehnyt?
Tai onko juureni tanssilajeissa ja niiden historian juonteissa? Taidehistoriassa?
Kiinnitynkö maantieteellisesti tähän kaupunkiin, tähän alueeseen jossa työskentelen? Mitä tapahtuu paikkasidonnaisille juurille jos muutankin toiseen, vieraaseen kaupunkiin?

Voinko tietoisesti vahvistaa juuriani, jotta kokisin olevani vahvempi kohtaamaan (työ)maailman näinä epävarmoina aikoina?
Miten voisin luoda mahdollisuuden uusille juurille kasvaa ja kurottaa minulle vielä tuntemattomiin suuntiin? Miten voisin varjella uusia heiveröisiä juurien aavistuksia? Kuunnella niitä herkällä korvalla?

Vai tarvitaanko juuria lainkaan? Onko olemassa mitään juuria?
Riittääkö, että on vain tämä hetki, jossa olla läsnä, johon juurtua?

Tarjoaako taide mahdollisuuden maadoittua tähän hetkeen?
Voisiko taiteessa itsessään toteutua syvemmän juurtumisen ja läsnäolon tila?
Olisiko niin, että sekä isot että pienet muutokset alkavat juuri tästä?

Hanna Korhonen on freelance-tanssitaiteilija, joka asuu nykyään Pirkanmaalla.

Korhonen työskentelee tanssija-koreografina ja laaja-alaisena taidetoimijana toteuttaen erilaisia esittävän taiteen projekteja sekä näyttämölle että muunlaisiin ympäristöihin.

Nettisivut:  https://hannamarjaanakorhonen.wordpress.com/