
Uneni eivät pelkää pimeää
Teoksessa tanssija, muusikko ja runoilija rakentavat yhdessä monitaiteista kudelmaa. Vapauttavat sanoja tuuleen, ottavat askeleita silmät kiinni, tanssivat rusakoille, taivastelevat iltapilviä. Laskevat hiekanjyviä rannalla, tähtiä taivaalla ja haikeita ajatuksia.
Teoksessa tutkitaan, millaisia resonanssipintoja sanat luovat tanssiin, äänimaisemiin ja musiikkiin.
Haraavatko ne toisiaan vastaan, väittelevätkö, kommentoivatko, kipunoivatko
vai löytävätkö satunnaisen harmonian?
Esitys viipyilee hetkessä, muistelee menneitä ja tunnustelee tulevaa. Astuu sammaleelta betonille ja palaa takaisin kaislikkorantaan.
Paluumatkalla mieli haahuilee
eri reittiä kuin jalat.
Puiden takaa paljastuva väärä maisema kiskaisee polun altani
ja pari sekuntia liidän vapaana.
-Pekka Kytömäki
Uneni eivät pelkää pimeää -esitys on osa Liikkeelliset runot -konseptia ja teossarjaa. Liikkeelliset runot on tanssitaiteilija Hanna Korhosen ideoima jatkuvaluonteinen konsepti, joka on aloitettu vuonna 2018. Tässä konseptissa luodaan nykytanssia ja äänimaisemia nykyrunoihin ja proosateksteihin. Korhonen jatkaa työskentelyä tämän konseptin parissa mahdollisuuksien mukaan joka vuosi, ja synnyttää uusia liikkeellisiä runoja aina uusien yhteisöjen ja taiteilijoiden kanssa. Korhonen työskentelee syksyllä 2023 Pirkanmaan Tanssin Keskuksen aluekeskuspalkalla.
Esitykset
Perjantai 6.10. klo 19 (ensi-ilta)
Sunnuntai 15.10. klo 15
Kesto noin 40 min
Liput
20 e / 10 e työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja esittävien taiteiden ammattilaiset
Muutamia lippuja jäljellä ovelta, ennakkovarauksia ei oteta enää vastaan!
Lipunmyynti ovelta alkaa 30 min ennen esityksen alkua. Huom.! Maksu paikan päällä ainoastaan kortilla.
Paikka
Liikelaituri, Yliopistonkatu 58 D Tampere
Tilaan on mahdollista järjestää esteetön kulku. Jos tarvitset esteettömän sisäänkäynnin tai pyörätuolipaikan, mainitse siitä lippuvarauksesi yhteydessä. Lisätietoja tilasta täällä: https://www.pirkanmaantanssinkeskus.fi/liikelaituri/
Työryhmä
Konsepti, koreografia ja tanssi: Hanna Korhonen
Runot: Pekka Kytömäki
Musiikki ja äänisuunnittelu: Niina Hannula
Esiintyjät: Hanna Korhonen, Niina Hannula, Pekka Kytömäki
Valot: Elina Nopanen
Tuotanto: Pirkanmaan Tanssin Keskus, työryhmä
Työskentelyä ovat tukeneet: Taiteen edistämiskeskus – Pirkanmaa ja Suomen kulttuurirahasto – Keski-Pohjanmaa
Kuva: © Clas-Olav Slotte (13.12.2020, Vattaja)
Lue lisää Pirkanmaan Tanssin Keskuksen aluekeskuspalkka-taiteilija Hanna Korhosesta täältä.

Hanna Korhonen on tanssija-koreografi ja laaja-alainen taiteen ammattilainen, joka on valmistunut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta tanssitaiteen maisteriksi. Hän toiminut tanssitaiteen ammattilaisena 24 vuotta ja esiintynyt yli 70 ammattilaisteoksessa, freelance-tuotantojen lisäksi mm. Tanssiteatteri Tsuumin produktioissa. 2013-2016 hän työskenteli Taiteen edistämiskeskuksessa yleisötyön läänintaiteilijana Pohjanmaalla. 2021-2022 Korhonen toimi Tanssiteatterin Tsuumin taiteellisena ja tuotannollisena johtajana. Korhonen on soveltanut taiteellista osaamistaan myös erilaisiin ympäristöihin ja työskennellyt kulttuurihyvinvointihankkeissa mm. päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ja etsivän nuorisotyön parissa. Tällä hetkellä Korhonen tekee kulttuuri- ja taidealan töitä taiteellisen sisällön tuottamisesta asiantuntija- ja kehittämistehtäviin. Lisää Korhosen työskentelystä löytyy täältä.

NIINA HANNULA muusikko, säveltäjä, sanoittaja, sovittaja, kapellimestari, pedagogi
Hannula työskentelee laaja-alaisesti musiikin kentällä säveltäjänä, muusikkona, laulajana, sanoittajana, sovittajana ja pedagogina. Hän on säveltänyt ja sanoittanut paljon musiikkia teatteriin ja tanssiteoksiin musiikkityylien raja-aitoja rikkoen. Hannulan sooloalbumi Sääpäiväkirja julkaistiin 1.6.2023.
www.niinahannula.com
@niinahannulamusic
Kuuntele Spotifysta.

Pekka Kytömäki on tamperelainen runoilija ja kääntäjä. Häneltä on julkaistu viisi runokokoelmaa, joista esikoisteos Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015) voitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon. Tuorein kokoelma on Historian pienmiehiä (Aviador 2023). Kytömäki viihtyy parhaiten kotisohvalla, kirjastossa, marjametsässä ja skeittirampilla.
